Finanssialan Keskusliitto ry (FK)
Taloudellisen ja fyysisen turvallisuuden puolesta

 

      
      
      
      
      
      
      
      

 

 Finanssialan Keskusliitto ry

 Bulevardi 28, 00120 Helsinki
 
Yhteystiedot toiminnoittain
Aakkosellinen puhelinluettelo

 

Vahingontorjunta.fi on Finanssialan Keskusliiton (FK) teemasivusto.

Vakuutusyhtiöiden vahingontorjuntatyöllä on saatu yhteiskunnassa vuosikymmenien aikana paljon aikaan;
mm. murto- ja palovahingot ovat kappalemääriltään vähentyneet.
Vahinko- ja onnettomuuskehityksen hillitsemisessä
on silti paljon vielä tehtävää, erityisesti suurvahinkojen torjunnassa. Myös esimerkiksi koti- ja vapaa-ajan tapaturmat ovat lisääntyneet voimakkaasti.

FK:n vahingontorjunta-toiminnon päätarkoituksena on turvallisuusajattelun ja vahingontorjunnan ylläpitäminen ja edistäminen siten, että vakuutusalan yhteiset tavoitteet toteutuvat. 

Tehtävänämme on mm. seurata ja osallistua turvallisuusalaa koskevien säädösten valmistelutyöhön sekä levittää tietoa vahingontorjunnasta joukkoviestimien kautta. Lisäksi kehitämme ja ylläpidämme vahinkovakuutusyhtiöiden liike- ja laitehyväksyntämenettelyä sekä
turvallisuus- ja suojeluohjeita.

Sivut tarjoavat tietoa mm. palovahinkojen, rikosten ja vesivahinkojen sekä tapaturmien torjunnasta.
Vahingontorjunta.fi-sivuilta löytyvät myös kaikki vakuutusalalla hyväksytyt suojelu- ja turvallisuusohjeet sekä liike- ja laitehyväksynnät. 

 

Ajankohtaista: 

                             

6.8.2010 
Asta ja Veera -myrskyjen kokonaisvahingot vähintään 30 miljoonaa euroa
 
Asta ja Veera -myrskyjen aiheuttamat kokonaisvahingot nousevat Finanssialan Keskusliiton arvion mukaan vähintään 30 miljoonaan euroon. Vahinkojen arvioimistyö on kesken ja lopullinen vahinkojen määrä täsmentyy vielä myöhemmin. Lopullisten vahinkojen määrään vaikuttaa oleellisesti metsätuhoalueilta korjattavan puun laatu sekä korjaustöiden onnistuminen.
 
Suomen yksityismetsistä on vakuutettu noin 40 prosenttia. Myrskytuhojen varalta vakuutus on vain vajaalla 30 prosentilla yksityismetsistä. Pitkällä aikavälillä myrskyt aiheuttavat 70 – 80 prosenttia metsien vahingoista.
 
Ohjeita vahinkojen kirjaamiseen ja tulevaan varautumiseen
Tärkeintä on varmistaa henkilöturvallisuus ja estää lisävahinkojen syntyminen.
  • Tarkista vakuutusturvasi myrskyn varalta. Kotivakuutuksia on monenlaisia – suppean turvatason vakuutus ei korvaa yhtä laajasti kuin laaja kotivakuutus. 
  • Auton kärsimät vahingot korvataan kaskovakuutuksesta. Tarkista, mitä vahinkoja kaskovakuutuksesi korvaa.
  • Metsänomistajan myrskyvakuutus on edullinen tapa turvata metsä tuhoilta. Vakuutuksen saa muutamalla eurolla per hehtaari. Puustolle aiheutuneita myrskyvahinkoja korvaa ainoastaan vakuutus. Ilman sitä voit menettää satoja tuhansia euroja.
  • Ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi, mutta varaudu odottamaan. Suurvahingon jälkeen vakuutusyhtiöissä on ruuhkaa. Vahinkoilmoituksen tai yhteydenottopyynnön voi tehdä myös netissä tai sähköpostitse.
  • Kirjaa vahingot muistiin ja arvioi menetysten, kuten pakastimeen sulaneiden elintarvikkeiden, rahallinen arvo.
  • Kuvaa vahingot, jos mahdollista. Kuva todistaa helposti, että auton rikkoi myrsky.
  • Jos sähköt ovat olleet poikki yli 12 tuntia, saat lain mukaan sähköyhtiöltä ns. vakiokorvauksen verkkopalvelumaksusta. Sähköyhtiö hyvittää enimmillään 700 euron suuruisen korvauksen seuraavassa laskussa.
  • Hätämajoitusta tarvitessasi voit kysyä apua esimerkiksi asuin- tai mökkikunnastasi.
  • Viisastu vahingosta. Katso rakennusten lähellä olevia puita ja mieti, ovatko ne vaaraksi.
  • Muista myös ukkossuojaus – ukkosenjohdatin, maadoitus, ylijännitesuojaus. Pistorasioihin asennettavia yksittäisiä suojia saa parilla kympillä.
 
Lisätietoja:
johtaja Risto Karhunen (Vahingontorjunta ja turvallisuus)
puh.  020 793 4234
risto.karhunen(at)fkl.fi

-----------------

18.3.2010
Lumen jälkeen tiedossa vesivahinkoja
Vesi- ja vuotovahingot ovat rakennuskannan vanhenemisen ja virheellisten rakennustekniikoiden vuoksi Suomessa kasvussa. Kulunut runsasluminen talvi saattaa kevään mittaan aiheuttaa tavallista enemmän vesivahinkoja. Kiinteistönomistajan tuleekin varautua tähän ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä.

10.2.2010
Kiinteistön omistaja vastaa lumikuorman aiheuttamista vahingoista kattorakenteille ja jalankulkijoille   
Poikkeuksellisen runsasluminen alkuvuosi on nostanut kiinteistöjen kattorakenteiden sortumisen vaaraa. Kattorakenne on vaarassa sortua etenkin silloin, kun lumi jakaantuu katolle epätasaisesti. Lumi kinostuu helposti eri kattotyyppien kuten harjakaton ja kaarikaton liittymäkohtiin. Etenkin suurten hallien ja kevytrakenteisten rakennusten katot on syytä tarkastaa säännöllisesti.

26.10.2009
Kotitapaturmien ehkäisykampanja: Kelin mukaiset kengät ja liukuesteet paras turva liukastumisia vastaan
Pysy pystyssä -kampanja käynnistyy

14.10.2009
Tapaturmapäivä perjantai 13.11.2009: Hyvää matkaa, ehjänä kotiin!

Työmatka, lomamatka, opintomatka. Yksin, kaksin tai porukalla. Patikoiden, pyöräillen, moottoripyörällä, autolla, linja-autolla, junalla, laivalla, lentäen. Kotimaassa, Euroopassa, kaukomailla. Matkailu avartaa, sivistää, tarjoaa elämyksiä. Tapaturmapäivä perjantaina 13.11. muistuttaa, että turvallisuus on onnistuneen matkan tärkeä edellytys.

6.10.2009
Mökin valmistelu talven varalle voi säästää vahingoilta
Loma-asunto kannattaa syyskauden päätteeksi valmistella huolellisesti talviteloille. Samalla on hyvä selvittää omaisuuden vakuutusturva.

25.9.2009
Vain murto-osa vakuutuspetosepäilyistä poliisin tietoon
 
Finanssialan Keskusliiton ja poliisin yhteistyössä toteuttaman tutkimuksen mukaan pieni osa vakuutuspetosepäilyistä päätyy poliisin tietoon.
Vakuutusyhtiöiden noin 2 000 selvittämästä tapauksesta vain 5-10 prosenttia ilmoitettiin poliisille.
Vakuutusala petosten kohteena: Vakuutusyhtiöissä ja poliisissa tehtyihin haastatteluihin sekä tilasto- ja rekisteritietoihin perustuva tutkimus / Lohiniva, Anja; Muttilainen Vesa; 2009

23.9.2009
Tulipaloista ja sammutusvesistä merkittäviä ympäristöhaittoja
Pohjoismaissa korvataan vuosittain satoja tuhansia rakennuspalo- ja sammutusvesivahinkoja. Tuoreen raportin mukaan vakuutuksenottajille aiheutuvan vaivan ja korjausten aikaisen evakon lisäksi myös vahinkojen ympäristövaikutukset ovat suuret.
Tutkimusraportti ”Estimation of CO2-emissions from Fires in Dwellings, Schools and Cars in the Nordic Countries” tai www.nicc.dk.

1.9.2009
Vahinkovakuutusyhtiöt korvanneet tänä vuonna jo yli miljoona vahinkoa
Vuotovahingot riesana taloyhtiöissä.
Vakuutusyhtiöiden korvaamien vuotovahinkojen määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Myös vahinkojen keskimääräinen korvaussumma kasvaa erityisesti kotitalouksissa. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat yli 33 600 vuotovahinkoa, joista korvauksia maksettiin noin 135 miljoonaa euroa.

29.6.2009
Vakuutuksesta korvataan monen tyyppisiä luonnonilmiövahinkoja. Myrsky- ja ukkosvahingoilta kannattaa suojautua
Myrsky- ja ukkosvahinkoja korvataan koti- ja metsävakuutuksista miljoonilla euroilla vuosittain. Rakennuksille aiheutuneet myrskyvahingot korvataan yleensä kaikista kotivakuutustyypeistä.

11.6.2009
Finanssialan Keskusliitto on avannut internetissä pankkiturvallisuus -sivut
www.pankkiturvallisuus.fi
Pankkiturvallisuus-sivuilla kävijöitä opastetaan turvalliseen pankkiasiointiin, maksamiseen ja maksuvälineiden käyttöön. Sivuilla kerrotaan myös, miten voi välttyä muun muassa kortti- ja verkkopankkihuijauksilta.
 
3.6.2009
Polkupyöravarkaudet hienoisessa nousussa
Kelien suosiessa pyöräily- ja veneilyharrastusta saattaa moni unohtaa menopelien tärkeitä suojaus- ja lukitusasioita, muistuttaa turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen Finanssialan Keskusliitosta.
 
29.5.2009
Hallittu Kuljetus  - Opas kuljetusvahinkojen ehkäisemiseen
Yritystoiminta, kauppa ja palvelut ovat yhä riippuvaisempia logistisen ketjun toimivuudesta. Kuljetettavalle tavaralle sattuu kuitenkin runsaasti vahinkoja kaikkialla maailmassa ja joka päivä. Suurin osa vahingoista on kuitenkin ehkäistävissä varsin pienin toimenpitein.
Hallittu kuljetus -oppaan tarkoituksena on selvittää, miten logistisessa ketjussa voidaan välttää vahinkoja tai niiden seurauksia.
FK:n lisäksi oppaan toimittamiseen ovat osallistunut vakuutusyhtiöiden edustajina; Ilkka Joronen, Ilkka Kalpio, Seppo Lipsunen ja Tero Talala
 
12.5.2009
Vähintään yksi palovaroitin 60 huoneneliötä kohden
Ensi vuoden alusta huoneiston jokaisen kerroksen alkavaa 60 huoneneliötä kohden pitää olla vähintään yksi palovaroitin. Palovaroittimen toimintakunto on varmistettava säännöllisellä testauksella.
Sisäasiainministeriön tuore asetus koskee koteja, loma-asuntoja, majoitus- ja hoitolaitoksia sekä yleisiä tiloja. CE-merkityn palovaroittimen mukana tulee olla suomen- ja ruotsinkieliset ohjeet varoittimen sijoittamisesta, asennuksesta, kunnossapidosta, testauksesta ja hävittämisestä.
- Uudet vaatimukset parantavat asuintilojen paloturvallisuutta. Lisäksi uudisasuntoihin asennettavat palovaroittimet on kytkettävä sähköverkkoon, kertoo turvallisuusasiantuntija Raimo Lehto Finanssialan Keskusliitosta.
Palovaroitinten vaatimuksista enemmän Tukes:in internetsivulla
Sisäasiainministeriön asetus palovaroittimien sijoittamisesta ja kunnossapidosta (239/2009)

6.5.2009
Tulipysäkki
Pieni liekki, joka houkuttelee lasta, saattaa hetkessä ryöstäytyä hallitsemattomaksi tulipaloksi. Lasten luvatonta tulen käsittelyä voidaan vähentää
Pahimmillaan lapsen luvaton tulen käsittely voi edetä järjestelmälliseksi ilkivallaksi, jossa käytetään apuna palavia nesteitä tai kaasuja.
Tulipysäkki on yhteistyöhanke, jossa lasten luvattomaan tulenkäyttöön puututaan kasvatus-, sosiaali-, terveys- ja pelastusalan viranomaisten sekä poliisin kanssa. Hanketta on rahoittanut Palosuojelurahasto, jossa Finanssialan Keskusliitto on mukana.
Tulipysäkkivideo on ladattavissa osoitteesta http://tiedostot.spek.fi/Palovalistusvideo.mov
Katselemiseen tarvitset QuickTime Playerin tai katseluohjelman joka tukee mov-formaattia.Tiedoston koko on yli 2 Gt.

23.4.2009
Tuore tutkimus paljasti vakavia puutteita kotien paloturvallisuudessa. Asuntojen sprinklaus ja toimiva palovaroitin tehokkain keino vähentää palokuolemia
Kaksi kolmesta tulipaloissa menehtyneistä on miehiä. Uhrit ovat useimmiten päihtyneitä ja tupakointi on yleisin palon syttymissyy. Tulipalo sattuu todennäköisimmin ilta-aikaan ja vain vähän yli puolessa asunnoista on toimiva palovaroitin. Tulokset ilmenevät Pelastusopiston tuoreesta tutkimuksesta.
Tutkimusraportti: Kokki Esa, Jäntti Jarkko: Vakavia henkilövahinkoja aiheuttaneet tulipalot 2007-2008.

12.1.2009
Tuhopolttojen ennaltaehkäisyohjelma 2003-2008
Tuhopolttojen ennaltaehkäisyn seurantaryhmä jätti 12.1.2009 loppuraporttinsa tuhopolttojen ennaltaehkäisyohjelmasta sisäasiainministeriölle.
Seurantaryhmä esittää, että sisäasiainministeriö vahvistaisi tuhopolttojen torjunnan resursseja ja asettaisi uuden seurantaryhmän mahdollisimman nopealla aikataululla.
Loppuraportti  kokonaisuudessaan osoitteesta www.intermin.fi/julkaisu/352008

29.8.2008
Tulityövahinkojen tutkintaa ja tulityökoulutusta tehostettava

11.6.2008
Yli neljännes suomalaisista tuntee vakuutusyhtiötä huijanneen

29.4.2008
Sirukortit vähentäneet korttien väärinkäytöksiä

28.4.2008
Kuva tuhopoltoista tarkentunut: Joka päivä sytytetään tahallaan lähes 7 tulipaloa

(Maaliskuu 2008)
Maatilapalovaroitintutkimus 2006-2007


 

*****************